you can get addicted to a certain kind of sadness

Aamulla Kuuran varpaat olivat kulkeneet nurmikoiden ylitse. Olisin lähtenyt Kuuran perään, mutta ehkä olisi ollut liian myöhäistä. Pian se jo kuoli pois.

Käytävillä on keltaiset valot eikä Kuurasta tietoakaan. Kasvot näyttävät kaikki samalta. Puren huulta vähän liian lujaa, raudan maku purskahtaa kielelle

kenenkään katse ei käänny

mutta enhän minä edes ole olemassa,
tai ainakaan välitä
tai ainakaan muualla kuin metsässä.

Haluaisin, että joku tuolla nurkan takana tai seinän vierellä olisi Illusia. Mutta ehkä se on liian paljon haluta, tai liian väärin.

Kai tällaisessa paikassa keijut vain kuolisivat.