you can get addicted to a certain kind of sadness

Aamulla Kuuran varpaat olivat kulkeneet nurmikoiden ylitse. Olisin lähtenyt Kuuran perään, mutta ehkä olisi ollut liian myöhäistä. Pian se jo kuoli pois.

Käytävillä on keltaiset valot eikä Kuurasta tietoakaan. Kasvot näyttävät kaikki samalta. Puren huulta vähän liian lujaa, raudan maku purskahtaa kielelle

kenenkään katse ei käänny

mutta enhän minä edes ole olemassa,
tai ainakaan välitä
tai ainakaan muualla kuin metsässä.

Haluaisin, että joku tuolla nurkan takana tai seinän vierellä olisi Illusia. Mutta ehkä se on liian paljon haluta, tai liian väärin.

Kai tällaisessa paikassa keijut vain kuolisivat.

kadonneet keijukaiset

"Tyttönen alkoi minulle kertoa itsestään ja Pessistä, siitä, miten he olivat eläneet, miten he olivat iloinneet ja kärsineet. Minä kuulin lintujen laulavan, kukkien tuoksuvan ja myrskyn pauhaavan."

Hei.

Pessi on eksynyt metsään ja sammaleesta jää tatuointeja selkään. Metsä on Pessin koti, mutta talvi on hiipiessään tehnyt puista pelottavia ja vieraita, eikä Illusiasta näy jälkeäkään --

tämä on tarina minusta,
(minä en tunne ketään, joka ei mene bileissä sänkyyn tyttöjen kanssa, ei ole ketään kenelle kirjeitä lähettää, joten minä kerron tämän tarinan teille)

löydätkö minut puiden välistä, pensaiden raosta, ennen kuin syväjää saavuttaa sydänjuuret?

Vie minut pois täältä.